Koulun kerhot syksy 2024

1. Kerho

Tiistai kello 13.30-14.30 alkaa 27.8 alakoulun luokassa Torikka vetäjänä Mona Himanen
1.- 2.-luokkalaisille 

Kerhossa on monipuolista toimintaa esim. askartelua, liikuntaa, musiikkia, kuvataidetta, lelupäivä jne. Myös kerholaisten toiveita otetaan huomioon.

 

2. Soittimet tutuiksi 

Maanantai kello 12.35-13.30 alkaa 26.8 koulun musiikin luokassa  vetäjänä Asmo Jaakkola
1.-2.-luokkalaisille (joilla on puoli yhden päivä)

Kerhossa harjoitellaan yleisimpien soittimien soittamista.

 

3. Soittimet tutuiksi 

Maanantai kello 13.35-14.30 alkaa 26.8 koulun musiikin luokassa  vetäjänä Asmo Jaakkola
1.-2.-luokkalaisille (joilla on puoli kahden päivä)

Kerhossa harjoitellaan yleisimpien soittimien soittamista.

 

4. Kuvataide

Tiistai kello 14.45-15.45 alkaa 27.8 koulun kuvaamataidon luokassa  vetäjänä Elisabeth Kyynäräinen ja apuna myös Mona Himanen
3.-6.-luokkalaisille

Kerhossa kannustetaan omiin ideoihin, luovuuteen ja mielikuvituksen kehittämiseen askartelun, piirtämisen ja maalaamisen merkeissä.

 

5. Salibandy

Maanantai kello 14.30-15.30 alkaa 26.8 koulun isossa salissa   vetäjänä Inna Aaltonen
5.-6.-luokkalaisille

Mukaan voi ottaa oman mailan ja suojalasit, mutta myös koululta saa lainavarusteet.

 

6. Salibandy

Tiistai kello 14.30-15.30 alkaa 27.8 koulun isossa salissa   vetäjänä Inna Aaltonen
3.-4.-luokkalaisille

Mukaan voi ottaa oman mailan ja suojalasit, mutta myös koululta saa lainavarusteet.

 

7. Jalkapallo

Perjantai kello 12.45-13.45 alkaa 30.8 Hakkispaanalla   vetäjänä Peimari United
1.-2.-luokkalaisille 

Monipuolista liikuntaa esim. erilaisten pienpelien, hippaleikkien ja viestien ym. parissa. (Tästä harrastuksesta ei muodosteta pelaavia joukkueita.) Rohkeasti mukaan! Koululta tulee ohjaaja mukaan, joka saattaa lapset kentälle ja takaisin koululle.

 

8. Jalkapallo
 

Torstai kello 14.45-15.45 alkaa 29.8 Hakkispaanalla   vetäjänä Peimari United
3.-5.-luokkalaisille 

Monipuolista liikuntaa esim. erilaisten pienpelien, hippaleikkien ja viestien ym. parissa. (Tästä harrastuksesta ei muodosteta pelaavia joukkueita.) Rohkeasti mukaan! 

 

9. Tietokonemusiikki ja bändisoitto

Keskiviikko kello14.45-16.00 alkaa 28.8 koulun musiikin luokassa   vetäjänä Sami Korvenrinne
4.-9.-luokkalaisille

Kerhon tarkoitus on oppia musiikin/äänen tallentamista ja miksaamista. Käydään läpi, mitä laitteita tarvitaan kotistudion kasaamiseen. Ohjelmana tässä kerhossa on FL Studion täysiversio ja sen lisäksi käydään läpi ohjelman laajentaminen muiden valmistajien ohjelmilla. Osallistujien toiveiden mukaan myös bändisoittimien soittamista.

 

10. Metsästyskerho

5.-9. -luokkalaisille tarkat päivät tulevat myöhemmin, kokoontumiset ovat iltaisin ja viikonloppuisin  vetäjänä Merikulman Metsänkävijät


Metsästys- ja eräkerhossa liikutaan luonnossa, tutustutaan eräelämään ja metsästykseen monelta eri kantilta ja harjoitellaan erä- ja ampumataitoja. Osana kerho-ohjelmaa osallistutaan hirvieläin- ja pienriistajahteihin ja tutustutaan riistanhoitoon. Kerho kokoontuu pääsääntöisesti kerran viikossa joko arki-iltana tai lauantaina. Kerho käynnistyy lokakuussa. Kerho toteutetaan metsästysseura Merikulman Metsänkävijöiden kanssa. Lisätietoja antaa Juho-Antti Mäkelä ja hänelle voi myös suoraan ilmoittautua. [email protected]

 

11. Eläin- ja kepparikerho

Keskiviikko kello 14.30-15.30 alkaa 28.8 alakoulun luokassa Torikka   vetäjänä 4H-kerho, Iida Katajainen
4.-6.-luokkalaisille 

Kerhossa tutustutaan lemmikkieläimiin ja niiden hoitoon. Mukana saattaa olla joinakin kerhokertoina oikeita eläimiä. Ohjelmassa on myös kepparitoimintaa ja muuta kerholaisten toiveiden mukaan. 

 

12. Käsialakerho

Perjantai kello 12.30-13.30 alkaa myöhemmin syksyllä lasten talolla Kirsin luokassa   vetäjänä Kirsi Salminen
2.-6.-luokkalaisille 

 

13. Kuntosaliharjoittelu

Maanantai kello 14.45-16.00 alkaa 26.8 Sauvo-talon salilla   vetäjänä Sami Korvenrinne
8.-9. -luokkalaisille